Suoraan sisältöön
11.12.2013 - Lehdistötiedote

Kemira ja Euroopan investointipankki (EIB) allekirjoittivat 45 miljoonan euron tuotekehitysluoton

Kemira Oyj
Lehdistötiedote
11.12.2013 klo 14.00 (CET +1)

Kemira Oyj on 11.12.2013 allekirjoittanut 45 miljoonan euron määräisen tuotekehitysluoton Euroopan investointipankin kanssa.

Euroopan investointipankki on myöntänyt lainan rahoittaakseen Kemiran tutkimus- ja tuotekehitysmenoja vuosina 2013-2016. Kemiran pitkäaikainen yhteistyö yliopistojen, eri teknologia- ja tutkimuskeskusten kanssa yhdistettynä konsernin omien tutkimuskeskusten resursseihin luo vahvan pohjan tuotekehityshankkeisiin. Lainalla rahoitetaan Kemiran ydinliiketoiminta-alueilla tapahtuvaa tutkimus- ja kehitystyötä.


Lisätietoja:

Kemira Oyj
Tuomas Kivimäki, rahoitusjohtaja
puh. 010 862 1778

Kemira on globaali kemianyhtiö, joka palvelee asiakkaita runsaasti vettä käyttävillä teollisuudenaloilla. Tarjoamme asiantuntemusta ja kemikaaleja, jotka parantavat asiakkaidemme vesi-, energia- ja raaka-ainetehokkuutta. Keskitymme massa- ja paperi-, öljy- ja kaivosteollisuuteen sekä veden käsittelyyn. Vuonna 2012 Kemiran liikevaihto oli 2,2 miljardia euroa ja henkilöstömäärä noin 4 900. Kemiran osakkeet on listattu NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä.
www.kemira.fi

 

Takaisin alkuun