Suoraan sisältöön

Konserni

Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistavista yhtiöstä. Asiakkaitamme ovat muun muassa teollisen ja kunnallisen vedenkäsittelyn sekä massa- ja paperiteollisuuden toimijat. Kilpailuetumme perustuu asiakkaiden prosessi- ja resurssitehokkuutta sekä laatua parhaiten tukeviin tuotteisiin ja palveluihin. Keskitymme vedenkäsittelyyn, uusiutuviin ratkaisuihin sekä digitaalisiin palveluihin. Vuonna 2023 Kemiran liikevaihto oli noin 3,4 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 5 000. Kemiran osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä.

Liikevaihto

3,4 mrd. €

vakaa kannattavuus

5 000

työntekijää kuudella mantereella

Myyntiä yli

100

maassa

Autamme tekemään yhteiskunnista kestävämpiä

Haluamme sekä pienentää asiakkaiden kustannuksia että vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisesti.
Globaalina yhtiönä jaamme vision kestävien yhteiskuntien kehittämisestä.
Haluamme olla tärkeä kumppani, joka tuottaa innovaatioita globaaleille markkinoille.

Kemiran strategia

Kannattava kasvu kestävää kehitystä edistämällä – tavoitteena kaksinkertaistaa vedenkäsittelyliiketoiminnasta saatava liikevaihto. Lisäksi Kemira tähtää siihen, että vuoden 2030 loppuun mennessä liikevaihdosta yli 500 miljoonaa euroa tulee uusiutuvista ratkaisuista.



Kemira on yksi maailman johtavista kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille valmistavista yhtiöistä.



Teemme asiakkaiden prosesseista ja tuotteista kestävämpiä.



Tähtäämme pitkäaikaiseen kasvuun.



Edistämme edelleen kannattavuutta ja toiminnan tehokkuutta.

Liiketoiminta

Liiketoimintamme on jaettu kahteen asiakassegmenttiin. Pulp & Paper -segmentin osuus konsernin liikevaihdosta on noin 60 % ja Industry & Water -segmentin osuus noin 40 %.

Väestönkasvun, kaupungistumisen ja vedenkulutuksen lisääntymisen vuoksi luonnollinen vesikierto ei enää yksinään riitä vesien saastumisen ehkäisemiseen. Turvallisen vedentuotannon nykyistä tasoa ei enää pystytä säilyttämään eikä jätevesiä voida käsitellä kestävästi ilman kemikaaleja. Nykyään yli 80 % maailmassa tuotetusta jätevedestä päästetään edelleen takaisin jokiin ja meriin ilman minkäänlaista käsittelyä. Vedenkäsittelykemikaalimme tuovat ratkaisun tähän ongelmaan.

Yleinen huoli muovien ja erityisesti muovipakkausten aiheuttamista ympäristösaasteista on lisännyt vaihtoehtoisten ratkaisujen kysyntää. Kuitupohjaisten, uusiutuvien ja kierrätettävien materiaalien kysyntä kasvaa. Meidän asiantuntemuksemme auttaa materiaalien tuottajia. Pakkauksissa käytetyn kuitupohjaisen kartongin lähes kaikki ominaisuudet tehdään kemiallisesti. Kemiallinen käsittely takaa, että raaka-aineita ja energiaa käytetään tehokkaasti tuotantoprosesseissa.

Haluamme tulla maailman johtavaksi yhtiöksi, joka valmistaa kestäviä kemikaaliratkaisuja runsaasti vettä käyttäville teollisuudenaloille, ja lisätä biopohjaisten tuotteiden osuutta merkittävästi tuotevalikoimassamme vuoteen 2030 mennessä. Tavoitteemme on tehdä omasta toiminnastamme hiilineutraalia vuoteen 2045 mennessä.

Tutkimus ja kehitys

Syvällisen tutkimuksen, kehityksen ja sovellusten tuntemuksemme, turvallisen toimitusverkostomme ja kattavan teknologiavalikoimamme ansiosta olemme turvallinen ja luotettava, tehokas ja vastuullinen kumppani asiakkaillemme. T&K-keskuksemme Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa tukevat maailmanluokan asiantuntemustamme kemikaaleista. Teemme yhteistyötä asiakkaiden, toimittajien ja tutkimusorganisaatioiden kanssa voidaksemme kehittää huippuluokan ratkaisuja, joilla voidaan ratkaista asiakkaiden ja yhteiskunnan haasteita.

246

T&K-asiantuntijaa 3 keskuksessa

401

patenttiperhettä

2101

patenttia

Arvot

Kemiran arvot tukevat visiotamme, muovaavat kulttuuriamme ja edistävät liiketoimintaamme. Kemiran arvot takaavat, että kaikki työntekijät tavoittelevat samoja päämääriä.



Edistämme toiminnan kehittämistä ja uuden luomista.



Sitoudumme asiakkaiden menestykseen.



Välitämme ihmisistä ja ympäristöstä.



Menestymme yhdessä.

Turvallisuus

Olemme sitoutuneet toimimaan turvallisesti ja vastuullisesti ja vähentämään ympäristövaikutuksiamme. Varmistamme turvallisen tuotannon ja tuotteiden turvallisen käytön koko elinkaaren ajan.

Turvallisuus on kaiken toimintamme lähtökohta. Liiketoimintamme on riippuvainen kyvystämme pitää prosessit turvallisina tuotantolaitoksissa ja kuljettaa laadukkaita tuotteita asiakkaille ajallaan ja ongelmitta. Meidän täytyy myös varmistaa, että asiakkaat ymmärtävät, miten tuotteitamme pitää käsitellä, ja että lopullinen kuluttajatuote on turvallinen käyttää. Siksi turvallisuus on aina ollut keskeisessä asemassa Kemirassa, ja parantunut suorituksemme on osoitus osaamisestamme ja turvallisuuden jatkuvasta edistämisestä. Haluamme käyttää kehittyviä parhaita käytäntöjä ja uusia innovaatioita ja parantaa näin jatkuvasti toimintaa.

Tuotevastuullisuus

Kemiran tuotevastuullisuuden ohjeistus määrittää vähimmäisvaatimukset toiminnoillemme. Niin varmistamme, että sidosryhmämme voivat käyttää tuotteitamme turvallisesti ja että kemialliset riskit ja niiden vaikutukset otetaan huomioon liiketoimintaamme liittyvässä päätöksenteossa. Tuotevastuullisuus on Responsible Care -ohjelman kulmakivi. Tuotevastuullisuuden ohjeistus määrittää tuotteiden terveys-, turvallisuus- ja ympäristönäkökohtien ennakoivan hallinnan periaatteet koko elinkaaren ajaksi.

Prioriteettiaineiden hallinta

Seuraamme aktiivisesti tuotteissamme mahdollisesti olevia prioriteettiaineita, joihin voi tulevaisuudessa kohdistua lainsäädännöllisiä rajoituksia tai joihin voi liittyä erityisiä ongelmia. Laadimme näille aineille (myös tuotteille, raaka-aineille, valmistuksen apuaineille ja välituotteille) hallintasuunnitelmia. Prioriteettiaineiden hallintasuunnitelmassa määritetään kuhunkin aineeseen liittyvät riskit, kartoitetaan vaihtoehtoja näiden riskien hallitsemiseen ja muotoillaan toimintasuunnitelmia parhaille vaihtoehdoille. Riskejä voidaan pienentää esimerkiksi korvaamalla aineita tai poistamalla niitä vähitellen käytöstä tai rajoittamalla niille altistumista.

Tuotteiden elinkaaren hallinta

Kaikkien tuotteidemme, käsiteltävien raaka-aineiden ja välituotteiden on oltava kaikkien kemikaaleja koskevien lakisääteisten vaatimusten mukaisia maissa, joissa valmistamme ja/tai myymme kemikaaleja. Tuotteiden elinkaaren hallintaprosessissa arvioidaan vaatimustenmukaisuutta, vaikutusta ihmisten terveyteen sekä turvallisuus- ja ympäristöasioita suunnittelusta ja kehityksestä valmistukseen ja myyntiin sekä lopulta tuotteiden hävittämiseen.

Tuotteiden vaatimustenmukaisuus

Kemikaalien valmistamista ja myyntiä säännellään laajalti ympäri maailmaa. Yrityksen on jatkuvasti seurattava sääntelyn kehitystä, jotta se voi noudattaa määräyksiä. Se on avainasemassa tuotteiden turvallisuuden varmistamisessa asiakkaiden, arvoketjun ja sidosryhmien näkökulmasta.

Takaisin alkuun